Ei ole salaisuus, että lempivärini on punainen. Siksipä sydän läpätti hieman tiheämmin, kun näin Emmauksen vitriinissä pienen, pullean ja punaisen maljakon. Se oli rakkautta ensisilmäyksellä. Kiersin koko kirppiksen ensin, ennen kuin tartuin maljakkoon. Yritin kierroksen ajan järkeillä, miksi minun EI missään nimessä pitäisi ostaa vaasia.
Syitä kyllä löytyi. Maljakoita on liikaakin, rahaa ei oikein ollut ja maljakko oli minusta hieman kalliskin, mutta en silti voinut jättää sitä kirppikselle. Poimin maljakon kuitenkin mukaan, koska pelkäsin, että jälkeenpäin harmittaisi. Niin varmasti olisikin käynyt. Nyt tuo soma vaasi koristaa kotia ja ilahduttaa minua pelkällä olemassa olollaan. Maljakko kustansi 14 euroa, jonka maksoin hieman irvistellen.
Punaisen maljakon kaverina on pieni kynttilälyhty, joka hieman näyttää kävyltä. Sen minulle toi poikaystävä Kierrätyskeskuksen ilmaisosastolta.
Livalin vanha valaisin on jo vanhempi ostos, mutta vasta nyt se pääsi käyttöön. Olen mallaillut sitä vähän sinne ja tänne, mutta ihan parasta paikkaa ei sille ole löytynyt. Asunnossani on niin kovin vähän pistorasioita ja jatkojohtoja on lattialla jo rasittavuuteen asti. Valaisin löytyi Liedon Kisällinkellarista (kierrätyskeskus) ja maksoin siitä muistaakseni joko 12 tai 14 euroa.
Arabian vanhojen kynttiläjalkojen kokoelma on tänä vuonna kasvanut rytinällä. Tuollainen kolmionmallinen kynttiläjalka minulta jo löytyikin, se on kierrätyskeskusostos viiden vuoden takaa. (olin kyllä aivan varma ettei siitä ole kuin pari vuotta, korkeintaan kolme)
Ensin löysin Kierrätyskeskuksen ilmaisosastolta tuollaisen kuppimaisen kynttiläjalan. Siihen sopii vain ohut kynttilä. Olen ostanut joskus kirpparilta enkelikellon/kuusenkynttilöitä, joissa on kultaisia sydämiä. Kokeilin sellaista jalkaan, mutta ne olivat vähän liian pienet ympärykseltään. Ruttasin kynttilän tyveen foliota pitämään kynttilä pystyssä ja tukevana.
Toinen löytyi niin ikää Kierrätyskeskukselta, mutta myymälän puolelta. Katselin kynttiläjalkaa, mutta en ostanut. Yön yli nukuttuani tulin katumapäälle. Kun seuraavana päivänä kävin uudelleen Kikessä, oli kynttiläjalka jo ehtinyt mennä. Kyllä harmitti! Ihan kiroiluttikin.
Meni muutama viikko ja löysin kohtalokkaasti samanlaisen kynttiläjalan ja tällä kertaa en empinyt sekuntiakaan. Vaan kiikutin jalan kassan kautta kotiin. En enää saa päähäni mistä sen löysin ja mihin hintaan.
Kotona hoksasin, että kappasta vaan. Kynttiläjalka onkin käännettävää mallia ja siihen saa sopimaan sekä ohuen, että normaalin kruunukynttilän. Kätevää. Näin sen ensikerran tuollaisena ohuen kynttilän versiona, jollaisena sitä edelleen pidän, mutta oli pakko ottaa kuvat myös kruunukynttilän kanssa.
Viimeisenä löysin tällä viikolla Metka kirpputorilta kaksi kolmionmallista kynttiläjalkaa lisää. Ne myytiin yhdessä ja maksoivat yhteensä 6 euroa. Punaisista kynttiläjaloista tulee yhdessä hauska kokoelma ja ne sopivat tähän joulunalusaikaan loistavasti. Omaan kotiini ne toki sopivat mihin tahansa vuodenaikaan.
Seuraa Oravanpesää: Bloglovin' | Blogipolku | Instagram | Pinterest
Onpa kauniin värinen maljakko 🖤
VastaaPoistaKiitosm, niin minustakin! <3
PoistaSinulla on käsittämättömän tarkka kirppissilmä. Maljakko on hieno ja sen punainen väri vähän erilainen.
VastaaPoistaOi, kiitos Between! Maljakon punainen on todella hieno, tykkän siitä ihan älyttömästi.
PoistaPunainen on minulle jouluinen väri, ripaus joulunpunaista kuuluu joulun aikaan.
VastaaPoistaTuo sinun maljakkolöytösi on kyllä kaunis ja keräämäsi kynttilänjalat minulle uusi maailma. Siskoni, punaisen ystävä, olisi kyllä mielissään noista.
Kupittaan Saven esineet ovat alkaneet kiehtoa koko ajan enemmän, niissä näkyy taiteilijoiden kädenjälki ja ovat uniikkeja. Maljakon muoto ihana ja väri todella hieno.
PoistaOnpas ihana kokonaisuus punaisia esineitä! Ja todellakin tunnistan tuon ärsytyksen, kun on päättänyt pysyä järkevänä ja jättää jotakin kivaa kirppikselle ja sitten, kun palaa paikalle, niin esine on mennyt. Onneksi törmäsit samaan jalkaan toisessa paikkaa!
VastaaPoistaKiitos Eeva! Hyvä, etten ole ainoa, joka järkevyyksissään jättää aarteita ostamatta ja katuu sitä myöhemmin. :)
PoistaSä olet kyllä ihan paras kirppishaukka, jonka mä tiedän! Aina niin mahtavia löytöjä.
VastaaPoistaJa on jotenkin hienoa, että on löytänyt oman värinsä. Se helpottaa paljon sitä mitä etsii tai bongaa. Punaisesta väristä tuleekin aina sut mieleen sekä mun anoppi. Hänkin rakastaa punaista ja siksi hänelle on helppo ostaa lahjoja, kun tietää minkä väristä sen pitää olla.
Oi kiitos Riina! <3 Välillä ihastun muunkin värisiin asioihin, mutta sitten mietin että ei varmasti ole pitkäaikainen ihastus ja on parempi pysyä omassa värimaaimassa. Ehkä vähän hölmöä tai sitten järkevää. :) Sullakin on tosi oma ja tunnistettava värimaailma.
Poista