Hyvää itsenäisyyspäivää!
Olen lapsesta asti tottunut, että itsenäisyyspäivänä sytytetään kaksi kynttilää ikkunalla kello 18. Vanhempieni luona kynttilät sytytettiin ja varmasti sytytetään edelleenkin keskimmäiseen makuuhuoneseen. Kun talossa oli kissoja, huoneen ovi suljettiin siksi aikaa.
Opiskeluaikana Kuopiossa muistan erityisen hyvin kaksi, kaunista, vanhaa kivitaloa rautatieaseman lähellä, joissa oli jokaikisellä ikkunalla kynttilät palamassa itsenäisyyspäivänä. Kuulin, että julkisivun puolella asuvat asukkaat velvoitettiin kynttilöiden sytytykseen ja taloyhtiö kustansi kynttilät, mutta vain tielle näkyviin ikkunoihin. Talot kynttilöineen olivat todella upea näky.
Siksi olikin yllätys, kun kahdeksan vuotta sitten tällä asuinalueella lähdin itsenäisyyspäivänä kävelylle ja kynttilöitä bongaamaan, enkä nähnyt kynttilöitä juuri ollenkaan ikkunoilla. Onko sinulla tapana sytyttää kynttilät itsenäisyyspäivänä?
Seuraa Oravanpesää: Bloglovin' | Blogipolku | Instagram | Pinterest
Itsenäisyyspäivän kynttilöiden sytyttäminen kuuluu meillä jo lapsuudessa opittuihin perinteisiin. Muistan, kuinka äitini oli tarkka, että kynttilät sytytetään nimenomaan illalla kuudelta. Tapasimme käydä ulkona katsomassa, kuinka lähes jokaisen kodin ikkunalla kynttilät loistivat.
VastaaPoistaJuuson eläessä totuin sytyttämään kahden kynttilän sijasta kynttelikön. Törmäsin netissä keskusteluun, onko kynttelikkö perinteestä lipsumista? Nyt mietin, laittaisinko kynttelikön sijasta ikkunalle kaksi kynttilää, kun sellaiset sattuu olemaan turvallisina led-versioina (vaikka kissaa ei enää olekaan).
Hyvää Itsenäisyyspäivää sinulle ja Misolle!
Kiitos! Nykyään noita LED-kynttilöitä on jo jos minkämallisia, ne ovat käteviä ja turvallisia kissaperheissä. Mökillä niitä olen käyttänyt, pitäisi kotonakin varmaan siirtyä niihin, niin saisi olla rauhallisin mielin.
PoistaHyvää itsenäisyyspäivää myös sinne! Näyttää kauniilta nuo Suvi kynttilänjalat. En ole perinnettä pitänyt, koska meillä ei ole kahdelle kynttilälle oikein sopivaa paikkaa ikkunoiden luona; ei ikkunalautoja, eikä tasoja. Ruokapöydässä kuitenkin niille on paikka. Niin ja tietysti sydämmessä iso paikka itsenäiselle Suomelle.
VastaaPoistaKiitos! Ruokapöytä onkin hyvä paikka, jollei ole mahdollisuutta laittaa kynttilöitä ikkunalle.
PoistaMeillä olisi kruunukynttilöitä mutta ei niille sopivia kynttilänjalkoja. Niiden puute tulee aina mieleen itsenäisyyspäivänä ja satunnaisesti muinakin talviajan juhlapyhinä. En vain ole löytänyt mieluisia silloin kun olen muistanut niitä etsiä. Tuikkuja sytytän, jos satun muistamaan, mutta ne eivät näy ikkunoista pihalle. Kynttilöiden sytyttäminen olisi kyllä kiva perinne, jota tosiaan harva enää taitaa tehdä.
VastaaPoistaHyvää itsenäisyyspäivän iltaa!
Kiitos! Minulla taas ei ole kynttiläjaloista pulaa :), itsenäisyyspäiväksi tosin aina valitsen nuo Arabian Suvit.
PoistaLapsuudessa kynttilät aina sytytettiin ja juuri klo 18, mutta sitten aloin omillani perinteestä lipsumaan ja en ole palannut itsenäisyyspäivän kynttilöihin. Ehkä tulevaisuudessa vielä joskus.
VastaaPoistaTapa on ehkä ollut paremmin voimissaan muutama vuosikymmen sitten, vaikka hieno ele onkin.
Poista