ADVENTTIKYNTTILÄT JOULUN ODOTUKSEEN.

26 marraskuuta 2023

Kaupallinen yhteistyö: Huiskula

Neljä valkoista kynttilää männynoksien keskellä.
Olen muutaman vuoden ajatellut, että haluaisin adventtikynttilät ilahduttamaan joulun odotusta. Kun löysin viime viikonloppuna kynttiläpidikkeet, tiesin, että nyt on adventtikynttilöiden aika. Suunnittelin kranssipohjaa, erilaisia vihreitä oksia, ehkä jotain joulunpunaisia marjoja tai kiulukoita. Tai ehkä kuitenkin jouluruusu ja hyasintteja tai miksei kauniinvärinen joulutähti kynttilöiden seuraksi. Koko komeus metallitarjottimelle tai liemikulhoon tai ehkäpä kuitenkin sinkkivatiin. Ideat vain pörräsivät mielessä.

Kolme valkoista kynttilää männynoksien ja käpyjen keskellä.
Ideoita tulvi ja samalla pengoin varastojani ja kävin mökilläkin hakemassa lisää ruukkuja, tarjottimia ja astioita adventtiasetelmaa varten. Olin varma, että minulla on jossain rottinkikranssi, en vai löytänyt sitä jemmaa minne sen olen laittanut. Löysin tarvikkeita etsiessäni vuosia sitten hankitun kukkasienen, päätin käyttää sen nyt. Tiedän, että kukkasienen käyttö on nykyään lähes rikos, koska sieni on maatumaton ja siitä irtoaa mikromuoveja. Jatkossa jätän kukkasienet kauppaan, mutta nyt kun sellainen oli jo olemassa päätin käyttää sen.

Kukkasieni sopi täydellisesti vanhaan alumiiniseen kakkuvuokaan, joten se valikoitui adventtiasetelman astiaksi. Laitoin vuokaan vettä ja annoin halkaistun sienen kostua rauhassa. Ensimmäiseksi painoin metallisten kukkapidikkeiden piikit sieneen tasaisin välein ja sen jälkeen aloin asetella männyn oksia*. 

Neljä valkoista kynttilää männynoksien keskellä.

Kun kukkasieni oli peitossa ja männyn oksatkin vähissä adventtiasetelmani, lisäsin valkoiset kruunukynttilät odottamaan ensimmäistä adventtisunnuntaita. Monimutkaiset ja runsaat ideat jalostuivat pelkistetyksi, aika suomalaiseksikin toteutukseksi. Monissa asioissa tykkään runsaudesta ja olen maksimalisti, mutta tällä kertaa vähempi oli enempi. Viikon päästä saan sytyttää ensimmäisen kynttilä.


*Männyn oksat saatu blogiyhteistyönä Huiskulalta.




Seuraa Oravanpesää:  Bloglovin' | Blogipolku | Instagram Pinterest 

2 kommenttia:

  1. Voi, kuinka kaunis adventtikynttelikkö!
    Yksinkertaisuus ja mäntyjen syvä vihreys saa mun sydämen sykkimään kyllä aina. Mulla on vielä adventtikynttilät kehtittelemättä. Jotain yksinkertaista varmasti täälläkin syntyy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Riina! <3 Olen samaa mieltä! Männyn oksissa olevat kävyt riittävät koristeeksi. Teet varmasti jonkun ihanan oman version adventtikynttilöistä.

      Poista

Proudly designed by Mlekoshi playground