Ihan Tokion ytimessä pitkähkö katu, jonka varrella on paljon kivoja kauppoja, kahviloita ja ravintoloita. Kamiyama-katu alkaa ihan ruuhkaisen Shibuyan nurkalta, mutta tänne ei moni turisti löydä, eikä kai paikallisetkaan. Kun katua kävelee muutaman sata metriä huomaa yhtäkkiä ihmispaljouden ja ruuhkan jääneen taakse. Kamiyama on ehkä vähän hipsterityyppinen katu.
Shibuya Publising & Booksellers oli hauska kirjakauppa. Japanissa kirjakaupat eivät juuri ikinä myy pelkkiä kirjoja, vaan jostain löytyy aina vähintää hyllyllinen zakka-tyyppistä stationary-tavaraa. Tässä kyseisessä kirjakaupassa oli opuksien lisäksi paljon koruja, vähän vaatteita kuten t-paitoja ja muun muassa valkaisemattomasta puuvillasta valmistettuja kasseja kukkakimpun kantamista varten. Muistan tämän viimeisen erityisen hyvin, koska tuote jäi kovasti kaivelemaan. Oi miksi, oi miksi. No siksi, että seuraavana aamuna oli lento takaisin Suomeen, rinkka pullollaan ja rahat tuhlattu.
Mielettömän täynnä oleva lifestyle-kauppa, jonka nimi on jäänyt umholaan. Sisällä kiersi kapeat käytävät, joilla hädin tuskin mahtui liikkumaan. Pellavavaatteet ja sisustustavarat sulassa sovussa. Olin niin innoissani, että unohdin ottaa enemmän kuvia, mutta kauppoja oli paljon enemmän, puhumattakaan ruokapaikoista.
Archivando, sen valikoima sisältää sekä vaatteita että sisustustavaraa. Tässä putiikissa kävin kaksi kertaa. Ensin kiersin hiljaisen myymälän läpi, hiplailin vähän kaikkea ihanaa, etenkin yhtä takkia. Myyjää tai muita asiakkaita ei näkynyt. Lähdin ulos, kävelin jonkun aikaan ja päädyin Monoclen kaupalla. Päätin, että olen kävellyt tarpeeksi tältä päivältä, pitäisi vielä pakata ja kaikkea. Käännyin takaisin, sillä lähin metroasema oli tulosuunnassani.
Kävelin tämän kaupan luokse, siellä oli kallis, mutta kaunis takki, jota en saanut mielestäni. Päätin, että ainakin kokeilen sitä. Vaatteiden sovitus Japanissa on aina pieni seremonia, sitä ei koskaan saa hoitaa yksin ja rauhassa. Astuin uudestaan putiikkiin, tervehdin nyökkäyksellä tiskin takana olevaa miestä. Kiertelin hitaasti, mutta päättäiväisesti takkirekin luokse.
Otin henkarin käteen, tutkin kangasta, sen hintalappua ja materiaalitietoja. Myyjä oli saapunut luokseni ja kehotti sovittamaan. Hän teki peilin eteen tilaa repulleni. Japanissa kassia ei ikinä laiteta maahan, vaan kaupoissa ja kahviloissa on koreja niitä varten. Myyjä myös otti kädestä takin henkareineen, tarkisti koon ja mainitsi sen olevan minulle ookoo ja sitten ojensi takin minulle. Vedin takin jännityksellä päälle, japanilainen mitoitus on monesti niin niukka. Huokaisen, takki sopii päälleni! Mies kertoo mallin olevan perinteinen japanilainen, ihastelen sitä ja kankaan erityistä materiaalia, joka tuntuu vaihtavan väriä valon mukaan. Se on puuvilla-hamppusekoitetta ja täydellisen värinen puna-mustana. Epäilen takin olevan tarkoitettu miehille, mutta en välitä siitä.
Huokaisen. Takki on kallis, mutta kuulen silti itseni kysyvän, voiko maksaa Mastercardilla. Tottakai. Miehen paketoidessa takkia ensin silkkipaperiin ja sitten paperikassiin, hän tiedustelee mistä olen kotoisin. Vastauksen kuultuaan hän kertoo olleensa pari vuotta sitten Helsingissä käymässä ja pitäneensä maasta ja kaupungista kovin. Kiitän ja kerron asuvani Helsingissä. Maksettuani mies kantaa kassin ovelle, jossa antaa sen vasta minulle.
{Takista on vuodessa tullut yksi syvästi rakastamani vaate. Tunsin sen jo ostaessani, enkä ole kertaakaan katunut ostosta.}
Seuraa Oravanpesää: Bloglovin' | Blogipolku | Instagram | Pinterest
Takki valitsi sinut, pakkohan se oli ostaa. Olen oppinut, että matkoilla kannattaa antaa periksi ostoksille, jotka käyvät suoraan sydämeen. Niitä katuisi taatusti enemmän, kuin mitään muuta.
VastaaPoistaTodellakin! Saman olen itsekin todennut, kaikki kaikki lempivaatteeni ovat sellaisia, joista olen heti tiennyt, että se on pakko saada. Monet niistä ovat matkoilta - ja Japanista.
Poista