JAPANI 2019 osa 3: Kioto Saiho-ji eli Kokedera 1/2

Ensimmäisenä aamuna Kiotossa oli jännät paikat, minulla oli varattuna käynti Saiho-jin Rinzei-koulukunnan zen-buddhalaistemppeliin, joka tunnetaan myös lempinimellä Kokedera, sammaltemppeli. Se on kuuluisa sammalpuutarhastaan ja ajan myötä sen suosio on kasvanut ja aiheuttanut myös hieman ongelmia temppelille. Saiho-ji on ensisijaisesti temppeli eikä turistinähtävyys, siksi sinne pääseminen ei ole yksinkertaista eikä itsestäänselvää. Itse pääsin vasta toisella yrittämällä käymään.

Saiho-jin puutarha on yksi varhaisimmista kävellen katseltavista puutarhoista. Sen on suunnitellut munkki Muso {1276-1351}. Puutarhan jakautuu kahteen osaan, laaksossa vuoren juurella sijaitseva metsämäinen puutarha lampineen ja kukkoloineen. Ylempänä meditaatiohallin lähellä on taas kivipuutarha.

Edellisessä postauksessa kerroin hakuprosessista, jonka tuloksena ilokseni sain pääsyluvan temppeliin. Varasin matkaan ryokanilta temppelille runsaasti aikaa, sillä ajoissa paikalla olemista painotettiin ja japanilaiset ovat suomalaisten kaltaisia täsmällisyydessä.

Olin jo edellisenä iltana käynyt linja-autoasemalla mittaamassa kävelyajan ryokanilta eli majapaikastani pysäkille. Vaikka tarkistin moneen kertaan laiturin numeron, seisoin aluksi väärällä. Samalla numerolla oli olemassa kaksi bussireittiä, joista vain toinen meni Kokederaan. Onneksi huomasin tämän ajoissa ja päädyin oikeaan bussiin.

Bussimatka kesti noin tunnin verran. Kioton busseissa on selkeät näytöt, pysäkkien nimet ovat myös romajiilla eli länsimaalaisittain kirjoitettuina ja kun ilmoitus Kokederasta tuli, painoin stop-nappulaa. Kysyin kuskilta vielä varmuudeksi "Kokedera desu ka?" eli Onko tämä Kokedera. Selvisi ettei ollut ja minä ja ranskalainen pariskunta ajelimme vielä yhden pysäkinvälin oikealle pysäkille.

Seurasin pariskuntaa ja pian olimmekin temppelin portilla. Aikaa sovittuun aikaan oli runsaasti, joten kiertelin hetken lähistöllä. Puolen tunnin odotuksen jälkeen portit avautuivat ja kutsukirjettä näyttämällä pääsi portista sisään ja peremmälle.

Meidät ohjattiin päärakennukseen, jonka ulkopuolella otimme kengät pois jalasta ja jalkoihin vaihdettiin tohvelit. Sen jälkeen tarvittiin kutsukirjettä uudestaan, se annettiin tiskin takana oleville naisille, he myös rahastivat pääsymaksun, joka maksettiin käteisellä.

Hetken odottelun jälkeen, tasan kello kymmeneltä, meidät ohjattiin temppelin puolelle. Siisteissä riveissä oli matalia pöytiä, joiden päällä oli tussiväriä, sivellin ja paperi sutrien kirjoittamista varten. Oli onneksi myös tussikynä ja ohjeet englanniksi. Olin jännittänyt tätä hetkeä etukäteen, miten jaksaa istua polvillaan sutrien kirjoittamisen ajan. Istuin rivin reunimmaisena ja ensimmäisen vartin jaksoin istua polvi-istunnassa, jonka jälkeen vaihtelin asentoa jalkojen väsyessä. Temppelissä oli myös normaalikorkuisia pöytiä ja tuoleja, mutta toivomus oli, että vain terveydellisistä syistä käytettäisiin niitä. 

Ohuessa paperissa näkyi vaaleanharmaalla japanilaisia kirjoitusmerkkejä, joista muodostui uskonnollisia sutria. Sutrat tuli kopioida tussilla tai tussikynällä paperille, lisäksi piti kirjoittaa oma nimi, kotimaa ja toive paperille. Sutrien kopioiminen ei varsinaisesti ollut vaikeaa, uskon japaninkielen opinnoista ja kirjoitusmerkkien kirjoittamisesta olleen hieman apua. Vierustoverini totesikin minun olleen nopea, hänellä oli lähtiessäni vielä paljon kirjoitettavaa jäljellä. Paperi jätettiin lähtiessä temppelin alttarille. Minulta meni noin puoli tuntia kirjoittamiseen, pidin vähän hoppua, jotta aikaa puutarhan kiertämiseen jäisi. 

Sitten kiertämään puutarhaa. Oli onni olla ensimmäisten joukossa, ei ollut ruuhkaa ja sain kävellä ja kuvailla omassa rauhassa.

Seuraa Oravanpesää:  Bloglovin' | Blogipolku | Instagram | Pinterest