4. TAMMIKUUTA 2015.

4. tammikuuta 2015 oli aurinkoinen, mutta kirpeä pakkaspäivä. Lähdin kävellen silloisesta Vallilan kodista kohti Kesäpesää. Matkalla muistin, että siirtolapuutarhan naapurissa oli kivanoloisen asunnon näyttö ja se olisi vartin päästä. Päätin mennä asuntonäyttöön.

Asunnon eteinen oli pitkä ja kapea, asukas oli vuorannut sen eri kaupunkien kartoilla. Silmääni osui Kioto. Keittiössä oli asunnonvälittäjä, nuorehko mies esittelemässä asuntoa parikymppiselle pojalle ja hänen äidilleen. Pidin keittiöstä, se oli erillinen huone. Keittiössä oli vanha kylmäkaappi, mutta sinne ei päässyt kurkkaamaan, koska asukas oli sijoittanut hyllykön kaapinoven eteen. Naureskelimme välittäjän kanssa asialle.

Keittiöstä oli avara käynti huoneeseen. Yksiön huone oli talon kulmassa, ikkunoita oli kolme ja ne olivat kahteen eri ilmansuuntaan. Tuona tammikuisena päivänä huone kylpi valossa. Välittäjä oli kirjoittanut asunnonesittelyyn, että vuokralaisella on paljon tavaraa, joka tekee asunnon ahtaannäköiseksi. Mielestäni tavaraa oli maltillisesti, mutta taidan olla väärä ihminen sitä sanomaan.

Huone oli tapetoitu, alaosaa peitti paneelinomainen tapetti, joka oli maalattu vaaleankeltaiseksi. Yläosa oli vaaleahko. Ulko-oven, kylmäkaapin ja kylpyhuoneen ovet oli maalattu oransseiksi. Mietin, että asunto vaatisi pintarempan, valkoista maalia ja ehkä jotain kivaa tapettia.

Asunnon lattissa oli tammiparketti, se oli asennettu 90-luvalla ja sen huomasi; kulumaa oli runsaasti. Näin mielessäni kauan haaveilemani valkoisen lattian. Mitä siitä, jos jotkut siivousintoilijat väittävät sen olevan epäkäytännöllinen!

Kurkkaus kylppäriin. Taloyhtiö oli käynyt läpi muutama vuotta sitten putkiremontin ja kylpyhuone oli silloin uusittu kauttaaltaan. Materiaalit olivat hillityt ja neutraalit. Valkoista ja harmaata, ei ehkä sitä mitä itse olisin valinnut, mutta kuitenkin sellaisia, joiden kanssa voisin helposti elää.

Ilahduin myös siitä, että vessa oli erillinen pieni huone, jonne oli kylppäristä käynti. Hauska pieni erikoisuus. Olin aina haaveillut asunnosta, jossa olisi erillinen vessa. Ei edes se haitannut, että wc oli tapetoitu inhokillani - lasikuitutapetilla. En tosin tainnut huomata sitä edes silloin.

Pidin hurjasti asunnon tunnelmasta, pystyin hyvin kuvittelemaan itseni asuntoon asumaan. Keksin kuitenkin syitä, miksi osto ei kannattaisi. Vastike oli aika kallis, asunto oli vuokrattu ja vuokralaisella oli puolenvuoden irtisanomisaika - pitkä aika odottaa.

Välittäjä vain oli päättänyt myydä asunnon minulle. Kävin katsomassa paria muutakin, toinen meni heti ja toinen oli liian pieni ja liian kallis. Reilun viikon päästä kävin katsomassa asuntoa uudemman kerran, sain yksityisnäytön, jonka jälkeen alkoi kaupanteko. Väännettiin hinnasta, jonka jälkeen oli vielä piinaava kahden viikon lunastusmahdollisuus taloyhtiön osakkailla.

Arvaatekin varmaan, ettei kukaan osakkaista halunnut lunastaa asuntoa. Kyseessä on tämä nykyinen koti. Vuokralainen lähti parissa kuukaudessa, kuukauden isäni remontoi asuntoa ja vapuksi muutin asuntoon, uuteen kotiini. Kun nyt jälkeenpäin mietin tuota ajanjaksoa, ihmettelen miten olen jaksanut. Ei se asunnon osto, vaan ne kaikki syyt, joiden takia piti muuttaa. Enkä onneksi edes tiennyt mitä kaikkea oli vielä saman vuonna tulossa.

Mutta tämän kodin ostoa en ole varsinaisesti katunut. Asumiskustannukset ovat korkeahkot, mutta se on hinta Helsingin kantakaupungissa asumisesta, lähes omassa unelma-asunnossa. Tämä koti ja tämä alue tekee onnelliseksi.

Seuraa Oravanpesää:  Bloglovin' | Blogipolku | Instagram | Pinterest