
Viime aikoina on tullut pelastetuksi erinäisistä paikoista kaikenlaista kotiin ja
kesäpesälle. Pakollinen blogipurkki,
5 euroa, punaraidallisen kaveriksi. Pieni klommoinen maitotonkka kustansi myös vain 5 euroa.

Kaksi ruudullista tyynyliinaa kes
äpesälle 2 euroa.
Kaksi juomalasia myöskin kesäpesälle yhteensä euron. Mökillä on näitä lapsuudestani tuttuja laseja jo ennestään. Näitä OLI vanhempieni luona ja muutama vuosi sitten vanhempani laittoivat lasit kiertoon ja nyt minä sitten haalin niitä lisää... Ei mene ihan niin kuin Strömsössä! Kirkkaanvärinen Carmen-kääntömaljakko-kynttiläjalka köyhdytti minua 2 ja puoli euroa. :)

Minulla on selvästi heikko kohta myös peltivadeille, alempi 3 euroa kirppikseltä ja ylempi Kierrätyskeskuksesta puolellatoista eurolla.

Löytöjen löytö, lasten kangaspuut naurettavalla 50 sentillä. Olin jo viemässä niitä takaisin, kun koriin oli tarttunut muutakin. Onneksi järjen ääni puhui minulle naurettavan halvan hinnan puolesta. Nyt pitäisi vaan saada aikaan loimi ja sitten vähän paukutella luhaa! :)