Perinteiseen tapaan viime vuonnakin {2009} askartelin itse joulukortit. Jo muutamana vuonna teema on ollut sama ja miksipäs sitä hyvää konseptia muutamaan. Eli oravia kehiin! Vuonna 2008 väänsin oravia rautalangasta, vuoden 2009 tekniikka oli leimaus.
Olin jo keväällä kaiverrellut ensimmäisen oravaleimasimen ja siitä lähtien mielessä on ollut tehdä ääriviivaoravalle "väritys". Nyt sen sitten sain aikaiseksi ja kaiversin Japanista ostamillani työkaluilla leimasinmatskua {en keksi parempaa nimitystä}.
Mietin miten saisin mahdollisimman samanlaisen oravan, kuin ääriviivaleimasimessakin on. Keksin leimata oravan leimasinmateriaaliin. Kaiversin oravan ja kokeiltuani leimata, tajusin kuvan piirtyneen peilikuvana... Blondi! :) No, uudella leimasimella uusi leima materiaaliin ja kaiverrusta, niin johan syntyi kelpo väritys oravalle!
Korttien leimaus sujui järjestyksessä, ensin harmaa väri ja sitten mahdollisimman hyvä kohdistus silmämääräisesti mustalla ääriviivalla. Ihan kaikki eivät osuneet kohdille, mutta olin varautunut ja leimannut pohjia ylitarpeen. Leimauksien välissä annoin korttien kuivua sotkeentumisen välttämiseksi.
Ihanan ilmeikkäitä oravia! <3
VastaaPoistaKiits, kiits! :)
VastaaPoistaHieno oli korttikin :o) kiitos!
VastaaPoistaKiits! :)
VastaaPoista