KUN YKSI ASKEL MUUTTI SUUNNITELMAT.

Viime perjantaina koin miten yksi harha-askel voi muuttaa kaikki suunnitelmat kuukauden ajalta. Ihan noin vain, muutamassa sekunnissa. Olin matkalla viikonlopuksi vanhempieni luona, kissa kassissa ja kainalossa, reppu selässä ja pieni vetolaukku toisessa kädessä.

Astuin huonosti, ehkä pieneen kuoppaan, satoja kertoja aikaisemmin nyrjähtänyt nilkkani muljahti pois paikoiltaan, menetin tasapainon ja kopsahdin polvilleni asfalttiin. Maan otin vastaan vasemmalla kädelläni. Kaatuminen oli sen verran raju, että vasen silmäkulma osui myös maahan, päässä olleet silmälasin lensivät maahan, onneksi rikkoutumatta. Silmäkulmaan jäi pieni naarmu turvotuksen lisäksi.

Kun sain tuupattua nilkan takaisin oikeaan asentoon, könkkäsin maasta ylös. Keräsin tavarat, nopeasti tarkistin, että katolleen kassin kanssa mennyt Murunen oli kunnossa ja jatkoin matkaa, sillä oli ehdittävä linja-autoon. Bussissa tunsin ja tiesin, että toinen polvi ei ollut pelkästään kaatumisen iskusta kipeä, vaan oli käynyt pahemmin.

Onneksi muistin, että työpaikallani on tämän vuoden alusta ollut voimassa vapaa-ajan tapaturmavakuutus, joka mahdollisti pikaisen hoitoon pääsyn. Olen kiitollinen sekä työpaikallani, joka mahdollisti yksityisen lääkäriaseman käytön että Pohjola Sairaalan ihanalle henkilökunnalle. Tunsin todella olevani hyvissä käsissä ja miten ystävällisissä!

Sain lauantaiaamulle lääkäriajan ja silloin diagnoosiksi paljastui murtuma röntgenkuvasta. Minut ohjattiin maanantaina ortopedin vastaanotolle ja lisäkuvien avulla päätös oli nopea, polvi pitää leikata. Leikkaus järjestyi saman tien, kunhan nauttimastani aamiaisesta oli kulunut tarvittava aika.

En ehtinyt juuri jännittää elämäni ensimmäistä leikkausta, kaikki kävi niin vauhdilla ja hyvä niin. Myöhemmin illalla vanhempani tulivat hakemaan minut sairaalasta luokseensa toipumaan. Ehkä ihan hyvä, että satuin olemaan juuri vanhempieni luona käymässä, kun tämä kaikki sattui. On helpompaa juoksuttaa kahta tervejalkaista kuin könkätä yksin kainalosauvoilla hissittömässä talossa. Lisäksi bonuksena tulee äidin tekemät ruoat.

Sain sairaslomaa neljä viikkoa, nyt toistaiseksi pysyn täällä vanhempieni luona, vaikka omaa kotia onkin kova ikävä. Täysi kalenteri tyhjeni hetkessä ja puutarhan syystyöt pysähtyivät samantien. Onneksi mukanani reissussa oli oma läppäri ja äitini haki kirjakaupasta lukemista - pitkään lukulistalla olleen Haruki Murakamin tiiliskivikirjan Komtuurin surman. Onpahan kerrankin aikaa lukea. Ehkä alan myös käydä Japanin matkan kuvia läpi, sillä jos koskaan niin nyt on hyvää aikaa sille.

Suunnitelmissa on loppuviikolla käynti kotona hakemassa lisää vaatteita ja muita tarvikkeita Helsingistä. Vanhempani ovat lupautuneet auttamaan puutarhan ja mökin kanssa. Vesisysteemit pitää ottaa tulevien pakkasten takia pois ja viimeiset daalian, kannan ja jättiverbenan juurakot pitää kaivaa talteen. Punasaviruukut pitää kiikuttaa mökkiin sisälle talveksi. Pakastelokero pitää sulattaa ja tyhjentää jääkaappi. Ottaa sähköt pois. Tyhjentää huussi. Kukka- ja valkosipulit ehkä ehdin istuttaa myöhemmin, toivon leutoa marraskuuta.

Ei ehkä olisi kannattanut vitsailla työpaikalla tämän vuoden käyttämättömistä sairaslomapäivistä. Silloin, pari viikkoa sittten, keskustelussa oli työpaikalla ollut flunssa-aalto ja sellainen perinteinen 2-3 päivän flunssasairasloma, ei ajatustakaan näin pitkästä ja vakavasta loukkaantumisesta.

Seuraa Oravanpesää:  Bloglovin' | Blogipolku | Instagram | Pinterest